Uuden blogini esittely

Hei!

Olen Pipsa Sipilä. Kerron tässä aluksi hiukan itsestäni. Lapsuuteeni kuului lukuisia muuttoja, isäni vaihtelevien töiden vuoksi ja liekö vanhempieni seikkailun haluisuuden. Nautin lapsena niistä muutoista, sai pakata omat tavarat ja matkaan. Mukana kulkivat sisarukseni ja vanhempani. 
Kasvoin kaupungissa, maalla, kirkonkylässä, joskus asuimme kesän asuntovaunussa kaikki tämä tuntui lapsena kivalta seikkailulta. Vanhempana olo muuttojen keskelläei välttämättä ole niin huoletonta. 
Minun sydäntäni lähellä oli eläimet, kaiken kauniin ihmettely luonnossa, saatoin katsella pientä kukkaa pitkään ja kohtelin eläimiä pehmeästi vaikka olin kovin pieni. 

Rakastin tätä elämää maalla, olimme ulkona suurimman osan ajasta ja meillä oli ystävinä hyvin mielikuvitusrikkaita toisia lapsia, joten kivoja juttuja riitti ja jänniä retkiä 10 kilometrin päähän pyörillä, piileskelyä heinävajoissa yms. 

Pieni maalaiskoulu hirsisessä koulurakennuksessa jätti lämpimän paikan sydämeeni. Poimimme marjoja, sieniä, ongimme ja opettelimme perkkaamaan koulun oman keittäjän Lahjan kanssa. Todellinen Lahja hän olikin, olen aikuisen sen todella tajunnut. Kunpa kouluruokailussa pääsisimme taas luonnollisempaan suuntaan ja lähiruokiin. 

Nuoruuteni vietin kaupungissa. Muutimme silloin kaupunkiin. Muistan, että ikävöin kovasti sinne maalle, aiemmissa muutoissa en ollut kaivannut edellistä paikkaa. Maaseutu eläimineen oli minun sieluani lähellä. Ja tunnen vieläkin joskus kaipuuta sinne. Viekö elämä sinne, en tiedä. Nähtäväksi jää. 

Eläimet ja luonto säilyivät läheisinä nuorenakin. Lisäksi innostuin puutöistä. 
Hain kouluun Lahteen ja seukkailin puusepän kanssa. Niistä opiskelu vuosista jäi hyvät muistot. 
Ostin vaatteeni pienyrittäjiltä, silloin oli Kimi, Lahdessa , joka toi vaatteita muistaakseni Italiasta, yksin kappalein ja sekös oli ihanaa. Työskentelin lisäksi Pentikissä jonkin aikaa Private Case:sissa, tekee pahvista tuotteita ja pääsin suunnittelemaan tuotteita. Mutta en kokenut sitä omakseni. Puu oli minun juttuni.

Olen siis mallipuuseppä. Ja olen luonut omaa malllistoa. Rakastan käsittelemätöntä puuta ja arvosta kierrättämistä. Pintakäsittelyyn haluan käyttää luonnonöljyjä ja vahoja. En oikein pidä maalipinnoista, kaunis puu jää sen alle piiloon. Haaveenani on myös jatkaa mallipuusepän hommia, omia mallistoja luoden ja auttamalla ihmisiä palauttamaan kotiin luonnon materiaalien avulla kaunis harmonia, joka auttaa myös ihmistä palautumaan väljempiin, luonnollisempiin rytmeihin kaikilla elämän osa-alueilla. Elämässä voi hiukan heittäytyä vai voiko? 

Aloitin myös yliopisto-opinnot Raumalla, opiskelin puutyöope/luokan ope linjalla. En ollut koulussa kauaa. Vaikuttiko asiaan se, että kohtasin elämäni rakkauden vai sekö , että en kokenut sitä täysin omakseni. Koin haluavani myös luovemmalle alalla. Toki luovuutta voi soveltaa joka alalla, mikään ei sulje sitä pois. Mutta kaipasin huonekalujen ja esineiden suunnittelua luontoa kunnioittaen.
Muutin Helsinkiin rakkauteni luo. Se tuntui ehdottomasti parhaalta ratkaisulta ja olikin, olemme vieläkin. 

Sain töitä osuuspankkikeskuksesta ja harjoittelin perustyöläisenä oloa ja asumista miehen kanssa. :) 
Työ ei täyttänyt sieluni kaipuuta. Kaipasin luontoa, eläimiä. Nautin mieheni seurasta ja kävimme konserteissa ja tapasimme muusikkoja ja söimme heidän kanssaan Helsingissä, se tuntui mukavalta, taiteilijasielu minussa nautti. Päätimme mennä naimisiin. Häämme olivat Pakilan juuri valmistuneessa kirkossa, valitsimme sen, vaikka perinteistä on mennä morsiammen kotipaikkakunnalla. Me halusimme mennä siellä missä meidän tarinamme alkoi. Se oli minusta ihanaa. Mieheni asui silloin rintamamies talossa Pakilassa. Asuimme  sen jälkeen eripuolilla Helsinkiä. 

Tulin raskaaksi. Vaikka olin nuori, olin jotenkin pelännyt, että en saisikan omaa vauvaa, koska niin kovasti sitä toivoin, niin jotenkin maagisesti ja höpsösti silloin ajattelin, että minulle ei varmaan sitä iloa ja onnea suoda. :) Sellaisia voi joskus saada mieleensä. Mieheni rohkaisi ja sanoi, että usko kyllä siihen ja toisaalta mietimma sitäkin, elämää ilman lapsia, että mitä kaikkea silloin voisi tehdä. 

Ajattelin kyllä tai se oli minulle jotenkin luontainen ajattelu, että ei lapsen tähden tarvi luopua itselle tärkeistä asioista. 

Ensimmäisessä raskaudessani löysin kirpputorilta kaksi kirjaa Nainen Naiselle; Luonnollinen syntymä, Aila Miettinen ja Raskaus ja jooga. Molemmat kirjat ovat sittemmin olleet minulle tärkeitä kaikissa raskauksissani . Olen siis lukenut niitä monia, monia  kertoja. :) 

En saanut vauvaani heti ja olin sanattoman onnellinen, kun tulin raskaaksi. Kerroin sen heti, kun olin testin tehnyt. Jälkeenpäinkään en ole tarvinut raskaustestiä, olen toki niitä tehnyt, mutta se syvältä kumpuava onnen, ilon tunne on ollut luonnollinen testini. 

Tein raskausjoogaa kotona ja luin melkein katoon ylettyvän pinon kirjoja vauvoista, synnytyksestä ja ravitsemuksesta ja vitamiineista. Minua oli aina kiehtonut muutkin kuin lääketieteen hoidot.

Kävin Aleksander-tekniikan tunneilla. Olen kiitollinen, että mieheni houkutteli minut mukaan kurssille, sain ja opin paljon itsestäni ja ajattelun vaikutuksesta kehooni ja olemukseeni. Uskon, että tämä oli yksi tekijä , joka johdatti minut parempaan elämään, nautinnollisempaan, onnellisempaan toki tuskankin kautta. Oli uskomatonta nähdä ja tiedostaa itsestä myös hyvin ikäviä puolia. Aleksander-tunneilla harjoiteltiin myös inhibitiota - kuvaan sen näin; automaattisen reagoinnin sijaan odototetaan luonnollisempaa, aitoa tunnetta. 

Koin suuria muutoksia, sillä olin ollut myös hyvin pelokas ihminen. Opin kohtaamaan ihmistä niin, että me molemmat vaikutuimme toisista, ennen olin suojautunut enemmän ja yllätyksekseni ei tullutkaan katastrofeja. Olen matkani varrella joutunut punnitsemaan valintoja ja muuttamaankin niitä. Nykyisin tuntuu, että olenko sama ihminen kuin silloin, mutta en silloinseurannut omia valintojani vaan yleisiäkin, jotka eivät kuitenkaan pohjimmaltaan olleet hyviä minulle ja ehkäpä ei sinullekaan. Ja toisaalta minulla ei ollut tätä kokemusta ja tietoutta mikä tänään. Haluan jakaa tätä, jotta, jos siitä olisi hyötyä ja tukea jollekkin muullekkin. 

Viikissä kohtasin äitejä, jotka elivät luonnollisesti. Heillä on lämmin paikka sydämmessäni. Esim. Katariina opetti minulle monia asioita, joita en ollut , koskaan kuullutkaan. Hän taisi olla Belgiasta. Hän synnytti kotona eli kiireetöntä elämää ja oli yhtä hymyä ja ei rokottanut lapsiaan. Hän oli tutkimuskeikalla Suomessa tai hänen miehensä oli tutkija. Nautin näiden tutkijoiden seurasta. Opin heiltä paljon, mitä muuten ei tavallisena äitinä kuullut, eivätkä hekään puhuneet juuri julkisesti näistä.  Huomasin, että elämä kuljetti minua niiden asioiden äärelle, joissa kaipasin tukea, tietoutta ja, joka minua oikeasti pohjimmiltaan kiinnosti. Se tuntui hyvin mystiseltä. Ja hyvin ihanalta, toki se, että jouduin luopumaan vanhoista tavoistani  ( joihin olin tottunut ja , jotka olivat turvallisia) aiheutti myös ahdistusta. Jouduin kohtaamaan epävarmuuden ja sen tosiseikan, että elämä on mysteeri.

Löysin toimivia vaihtoehtoisia hoitomuotoja mm homeoaptian, hyvän terveyttä vaalivan ruokavalion. Löysin tien luonnolliseen syntymään. Löysin ihania ihmisiä ja niitä oli lähempänä kuin aavistinkaan.
Löysin lähiruuan ja tilamaidon. Aidot juustot. Päästin irti tarpeesta olla jokin muu kuin minä itse. Ja tutkin sitä yhä, kuka minä olen. Ja mikä on minun polkuni, juuri minun. Se on ihanaa ja vapauttavaa. Se vapauttaa luovuuden kukkimaan. Minun ei tarvi kopioida naapurin elämää tai julkkiksen, toeteutan sitäsisältä kumpuavasta luonnollisesta viisaudestani käsin ja se ei ole välttämättä kovin suoraviivaista ja sitä mitä muut tekee. Se vaatii rohkeutta ja sitä löytyy, kun etsii sitä itsestään. Ja lakkaa miellyttämästä muita. Tee elämästäsi omanlaisesi! :) 

Vai onko sittenkään? :) Opin myös pitämään itse huolta omasta hyvinvoinnista ja lasteni ja siitä kerron enemmän jatkossa. Kuten monesta muustakin asiasta, aiheen ympäriltä. :) 

On parempi kohdata toisten kritikkikin kuin jättää elämänsä elämättä ja kulkea oma sielu oppaana. 

Kaunista syksyä ja ihanaa tiistaita kaikille! Seuratkaa rohkeasti omaa sydäntänne, välttämättä ei käy kuin on peloiteltu!

                                                   
                                                   Ystävällisesti ja rakkaudella Pipsa