Yh-äitinä neljäpäivää 

 Vietin eilen syntymäpäiviäni lasteni kanssa, lapseni olivat heränneet klo kuusi ja tehneet minulle aamupalaa ja toivat tarjottimella sänkyyni, pahoittelivat aikaisuutta, mutta puhelimessa oli kuulemma ollut joku aiempi herätys päällä, jota eivät olleet huomanneet. Mieheni on kalareisulla. Sitä ennen hän haki meille ruuat jääkaappiin, että oikeasti vitsi vain tuo yh-juttu. Heidän elämänsä on tietenkin erilaista. 

Joskus olen panikoinut sitä, että miten pärjään lasten kanssa, kun mieheni on poissa. 

Ja olen myös ollut tolkuttoman kova ikävöimään, no se kertoo siitä ihansta, että mulla on hyvä mies ja koen hänet tärkeäksi, eli on vain positiivista. <3

Mietiskelin sitäkin miksi ikävöin ja onko se huono juttu? Toisaalta ikävä ei tunnu kärsimyksenä van oikeastaan aikas suloiselta tunteelta. Sain mielen rauhaa myös elefantteja katsellessani ja sitä kuinka he ikävöivät kuolleita lajikumppaneitaan, käyvät hyväilemässä kuolleen lajotoverinsa luita, hellyttävää. Nämä isot otukset siis tuntevat myös ikävää ja kuinka ne halailevat ja hyväilevat toisiaan kärsillään, kun näkevät. 

Olen kuullut, että, jos on läsnä tässä hetkessä niin ei ikävöi ja tämä läsnäolohan on taas tärkeää ja auttaa siinä, että kokee elämässään onnellisuutta? 

Onko norsut läsnä tässä hetkessä? 

Läsnäolon voima -kirjassa, kirjoittanut Eckhart Tolle, juuri puhuttiin miten eläimet ovat läsnä ja kissan, koiran tai eläimen silittäminen tekee hyvää murehtivalle, stressaavalle ihmispololle tai puunhalaaminen palauttaa tähän hetkeen. <3

Eli voi olla läsnä ja kokea ikävän tunnetta, jos sen sijaan alan tuntemaan kärsimystä, kiirettä ja murhetta en ole läsnä. Kaiken tämän läsnäolon tarkoitus tuoda ihminen tähän hetkeen ja nauttimaan näiden läheisten kanssa elämästä, jotka lähella nyt ovat. Ja pystyä olemaan kiirehtimättä, murehtimatta. Aika ihana olotila siis. Nauttikaamme tässä ja nyt ja tuntekaamme mitä tunnemme. <3 

Yksinolossa lasteni kanssa minua on auttanut juuri se hetkeen antautuminen, hyväksyminen. Lapset, sisarukset saattavat kinastella, saattavat kiukutella, saattavat sairastua yms. Kyselen myös lapsilta mitä he haluavat tehdä. Ja tärkeää kuuntelen omaa sisintäni. Olen aikuinen ja minun on pidettävä omasta jaksamisestani huolta, levättävä, mentävä ajoissa nukkumaan ja laitettava myös lapset nukkumaan silloin,kun minusta tuntuu, että on hyvä, silloin saan pidettyä omat voimani. Teen kivoja juttuja itseni kanssa, kun lapset leikkivät ja en kyllä stressaa. Meillä lapset keksivätkin itse tekemisiään. Sallin heille sen, silppua ja sotkua tulee, mutta olemme sopineet, että tekevät ne sovituissa paikoissa, näin koko koti ei ole hujan hajan -olen joutunut myöntämään itselleni, että tarvin yhden elkeän paikan. Olen sanonut lapsilleni, että olen siinä kohtaa heikko. Ja tämä paikka meillä on tämä keittiö-olohuone eli tupakeittiö. 

Olen nauttinut lasteni kanssa. Kaikkien viiden. Meillä on ollut ihanaa, toki myös väsymystä, kun nuorin(2v.) on vielä flunssan jälkimainingeissako? vai ikävöiki isiä? ja heräili yöllä mikä ei ole ollut hänen tapaistaan. Mutta tänään nukuin pitkään, ilmeisesti pikkuinenkin alkoi tottuako, mutta itse myös relasin tässäkin asiassa ja aattelin, että valvotaan yhdessä nautiskellen ja voisinhan keittää yö-teet ja ihailla yön hiljaisuutta, sekö se olikin, joka rentoutti? En tiedä, mutta huomaan eron valvoneen äidin ja nukkuneen äidin välillä. Meillä lapset eivät ole valvottaneet kuin satunnaisesti ja kipeänä, voin niiden perusteella ymmärtää niitä, joilla ei juuri koskaan nukuta. Aikas rankkaa ja, jos he tuntuvat jotenkin suorasanaisilta ja loukkaavilta ja äreiltä vanhemmilta, heillä on siihen hyvä syy, väsymys. <3 

Ihanaa lauantaita kaikille! <3    Pipsa  :)